VENÄJÄ - VROW MARIA - KARJALA
Vrouw Maria ja Karjala
-->Lainaan tässä ystäväni varapuheenjohtaja Asko Huttusen uutisointia Aluepalautus ry:n nettiuutisten ajankohtaista palstalta, missä pohjana on Hesarin juttu 08.09.2010 perustuen STT:n ja AFP:n uutisointiin. Venäjän kulttuuriperintösäätiö on tietojen mukaan sitä mieltä, että Vrouw Marian hylyn lasti kuuluu Venäjälle. Säätiön johtaja Artem Tarassov sanoo, että kansainvälisten lakien mukaan hylky tulee palauttaa sen omistajalle, jollei omistuksesta ole luovuttu. Venäjä vetoaa tässä kansainväliseen sopimukseen, jonka olemassaolo on sille ilmaa jos samaiseen sopimukseen vedoten se joutuisi luovuttamaan jotain.
Koska Venäjän edustaja haluaa vedota kansainväliseen lakiin tässä Suomen ja Venäjän välisessä kiistakysymyksessä, on hyvä miettiä, mitä kansainvälinen laki mahtaa sanoa Suomelta toisessa maailmansodassa ryöstettyjen alueiden kiinteistöjen omistuksesta. On hyvä miettiä myös sitä, mitä Pariisin rauhansopimuksen 27. artikla merkitsee näiden kiinteistöjen kannalta. Pariisin rauhansopimuksen 27. artikla kuuluu seuraavasti:
"Suomen hallituksen ja Suomen kansalaisten oikeudet, kuin myös suomalaisten juridisten henkilöiden oikeudet, jotka koskevat suomalaista omaisuutta tai muita suomalaisia varoja Liittoutuneiden ja Liittyneiden valtioiden alueella, on saatettava entiselleen tämän sopimuksen tultua voimaan, mikäli näitä oikeuksia on rajoitettu sen johdosta, että Suomi osallistui sotaan Saksan rinnalla."
Toisinaan Venäjältä kuulee sellaisia väitteitä, että Suomelta talvisodan rauhassa ryöstetyt alueet olisi palautettu, jos Suomi ei olisi osallistunut jatkosotaan Neuvostoliittoa vastaan Saksan rinnalla. Tämän venäläistulkinnan mukaan Suomi on menettänyt alueita jatkosodan eikä talvisodan johdosta. Pariisin rauhansopimuksen 27. pykälä taas edellyttää silloin, että suomalaisten oikeudet on palautettava ennalleen. Liikkumisen osalta oikeudet eivät voi olla ennallaan, ellei myös Tarton rauhan rajoja palauteta.
No niin, parahin Artem Tarassov! Palauttakoon Venäjä Suomelle Neuvostoliiton Suomelta voimaa ja vääryyttä käyttäen ryöstämät alueet. Minun puolesani Vrouw Marian lasti voidaan silloin ihan hyvin palauttaa Pietariin.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Hyvä kommentti.
Itse asiassa Neuvostoliitto ei osoittanut merkkejäkään siitä, että se olisi koskaan halunnut palauttaa talvisodassa anastamiaan Suomen laillisia ja tunnustettuja alueita.
Se mm. perustu sadoittain kolhooseja ja sovhooseja, ja värväsi aktiivisesti ihmisiä näille alueille.
On silkkaa valehtelua, että NL olisi jotenkin ollut valmis palauttamaan talvisodan varastettuja alueita. Se sotii täysin imperialismia ja Stalinin psykopatologiaa vastaan.
Siksi: Suomen miehitetyt alueet on 1939-40 anastettu Molotov-Ribbentrop-sopimuksen seurauksena, natsien ja Neuvostoliiton salaliiton perusteella.
Ja kun tutkii Pariisin rauhansopimusta, siinä raja määritellään tämän taustan perusteella: 1. artiklassa vedotaan rajaan, joka oli voimassa 1.1.1941. Eli hetkellä, jolloin Stalin oli parasta kaveria natsien kanssa.
Suomen Kansantasavallan hallituksen julistuksen mukaisesti syksyllä 1939 Neuvostoliiton suunnitelmana oli antaa koko Itä-Karjala Suomelle Vepsää ja Aunusta myöten. Koska laittomasti vallan kaapanneet lapualaiset valkobandiitit saivat kansan tahdon vastaisesti pidettyä osan Suomen alueesta itsellään, jäi tuo läntinen Suomen osa suunnitellun Suur-Suomen ulkopuolelle.
Ettekö ymmärrä, että vain tästä oli kyse? :D
"J.Gagarin - kerro Bäckmanille ja Molarille terveisiä !"
OK, tästä lähtien en pilaile enää turkulaisille tai muille varsinaissuomalaisille, huomasin sen tänään jo Helena Erosen blogin yhteydessä virheeksi.

Kommentoi 5 kommenttia