Muslimit tulevat Suomelle kalliiksi.
Muslimit tulevat maallemme kalliiksi. Olemme syitä siihen lukeneet ja kuulleet mediasta ja nykyisin jopa itse osanneet laskea mitä maksaa nykyisten päättäjien pyrkimys rakentaa maahamme tulleille muslimeille omat uskonnon opetukset, erillisruokavaliot kaikkialla yhteiskunnassa, raiskausten ym rikosten selvittely jne. Tässä jatkona Ruotsista jatkuvasti saamaani varoituksen sanaa.
Nykyiset hallituspuolueet vauhdittavat maahanmuuttoa ja nimenomaan muslimien tuloa Suomeen. Tällainen toiminta on hallituspuolueilta määrätietoista ja tarkoituksellista tuhota suomalainen kulttuuri ja arvot. (vai olisiko heillä syvä tietämättömyys mitä muslimit pohjimmiltaan ovat?) Tietoa on tänä päivänä saatavana! On täysin absurdia, että kokoomus ehdottaa rinnakkaiseksi laiksi Sharia lakia Suomeen !!!
Otan tässä muutaman esimerkin maailmalta: Vuonna 2005 tanskalainen
taiteilija Kurt Westergaad piirsi Muhamedista pilakuvia, islamipapit langettivat hänelle kuolemantuomion ja hänen tappamisestaan luvattiin rahallinen palkkio. Viime vuoden joulukuussa tähän tehtävään ryhtyi 29- vuotias Al Shabaab terrorijärjestöön kuuluva somali Muhideen Jelle, joka on asunut maassa yli 20 vuotta ja hänellä on vaimo ja neljä lasta. Kirveellä ja puukolla aseistettuna hän meni parvekkeen panssaroidun lasioven läpi. Kurt Westergaad ehti piiloutua suihkuhuoneeseen, josta hänelle oli tehty turvasäilö teräsovineen. Ovi kesti kirveeniskut, mutta tekijä löi kirveellään säpäleiksi koko kodin sisustuksen. Ironista oli kuitenkin, että seinällä ollut pilakuvataulu Muhamedista oli jäänyt ehjäksi! Tuomio julistettiin eilen(4/2-11), hänet tuomittiin terroririkoksesta murhan yrityksestä, sekä kauhun levittämisen yrityksestä ja yhteiskunnan horjuttamisesta yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen, joka jälkeen ikuinen karkotus Tanskasta.
Tänään Britannian pääministeri David Cameron on sanonut, että Britannian monikulttuurisuuspolitiikka on epäonnistunut, samoin on aikaisemmin sanonut Saksan liittokansleri Angela Merkel . On naivia kuvitella, että se onnistuisi muka Suomessa !!!
Syyskuun 11. 2001 jälkeen, tähän mennessä on kuolemaan johtanutta terrorihyökkäystä ollut yli 16700 kertaa. Kymmenen suurinta terrorihyökkäystä, joissa on kuollut eniten ihmisiä, on islamistien tekemiä.
Maailmassa on eri kansakuntia, jotka eivät ymmärrä huumoria, ja on myös ihmisiä, jotka eivät kestä totuutta. Olen kirjoittanut faktaa Ruotsin tilanteesta mihin hallitsematon maahanmuutto on johtanut. En haluaisi, että te suomalaiset teette samat virheet mitä on tapahtunut Ruotsissa. Teillä on demokraattiset vaalit 17/4 -11, toimikaa sivistyneesti ja käyttäkää kansallisvelvollisuuttanne äänestämällä puoluetta, joka ei salli Suomen islamisoitumista, joka on tosin jo Suomessa alkanut!
Muslimit eivät ymmärrä huumoria. Se on yksi varteenotettava syy miksi
muslimeja ei pidä ottaa Suomeen.
Mitä tapahtui sana- ja painovapaudelle, kun ruotsalainen taiteilija Lars Vilks
piirsi pilakuvia Muhamedista ja mitä tapahtui niille lehdille, jotka
julkaisivat pilakuvat?!
Islamipapit kiihottivat lukutaidotonta kansaa mellakoimaan, sillä seurauksella,
että Lähi-idän lähetystöjä pantiin palamaan ja useita kuoli mielenosoituksissa.
Taiteilijalle ja lehtipainoille langetettiin kuolemantuomioita, jotka ovat
edelleen voimassa.
Verratkaamme toista ruotsalaista taiteilijaa Elisabet Ohlson Wallin, joka teki "Ecco homo" näyttelyn, jossa Jeesuksesta tehtiin homoseksuaaali. Tietenkin ihmiset ja eri kirkkokunnat loukkaantuivat siitä, mutta ei kukaan halunnut lähteä tappamaan taiteilijaa!!! Taiteilija tekee edelleen taidetta, hän ei tarvitse poliisin vartiointia kuten Lars Vilks.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Sama kai se muutamalle muslimille Suomessa, kristityt ne vasta kalliiksi tulee. Kirkko vie suoraan osan palkastakin.
Kirkko sentään......
Niin ja ennen kaikkea opettaa antisemitismia, juutalaisten halveksimista ja demonisointia.
On teillä arvot.....opettaa vihaamaan muita uskontoja, ihmisiä.
Pitäisikö ehtoollislistalle lisätä vielä Muhammed, olisi vaihtelua ruokalistalla.
"... Ranskan uutisissa ihmeteltiin viime viikolla suomalaista ilmiötä. Suomessa naisiin kohdistuu enemmän väkivaltaa kuin missään muussa Euroopan unionin maassa. Ranskassa tieto yllätti, koska Suomessa on samalla eniten itsenäisiä ja työssäkäyviä naisia. –Naisiin kohdistuvan väkivallan taustat eivät ole yksiselitteisiä, toteaa Pietikäinen."
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/109078-%E2%80%9Dvakivaltainen-suomi-ihme...
Tämäkö on "suomalainen" ilmiö? Ranskalaisetkin kyllä arvaavat, ettei ole. Ote yhteiskunta-analyytikon kirjoituksesta:
"Tilastokeskuksen rikostilastot ovat saaneet viime aikoina erityishuomiota. Ne kun jaottelevat rikoksentekijät monien mielestä poliittisen korrektiuden unohtaen kansalaisuuden mukaan http://www.stat.fi/til/syyttr/2009/syyttr_2009_201... ja jopa syntymämaan mukaan http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135233947201.j...
Empiirisiä tietoja raiskaustapausten tai pelkkien ilmoitusten lisääntymisestä on saatu lehdistä ja poliisiltakin, tosin ilman kansalaisuustietoja...
Muiden muassa vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet on kommentoinut tilastoja todeten niiden olevan omiaan herättämään "suuren yleisön" keskuudessa epäoikeutettujakin tulkintoja ja ennakkoluuloja. Yhdyn Biaudet'n huoleen, joskaan en kaikilta osin ymmärrä hänen argumentointiaan tässä Ruben Stillerin Pressiklubissa http://areena.yle.fi/video/1650680
Ohjelmassa käsiteltiin tilastoa, jonka mukaan 20 % raiskauksista on ulkomaalaisten tekemiä, vaikka ulkomaan kansalaisten osuus koko väestöstä on vain muutama prosentti. Toisten tietojen mukaan pääkaupunkiseudun raiskaustapauksissa jopa puolessa epäiltynä on ulkomaalaistaustainen mies."
Lue kokonaisuudessaan: http://mikaeiramaaknfijv.puheenvuoro.uusisuomi.fi/60791-ryssittiinko-kot...
"Muslimit eivät ymmärrä huumoria. Se on yksi varteenotettava syy miksi muslimeja ei pidä ottaa Suomeen."
Taitaa se huumorintaju olla kateissa juuri persuilta.
Todellinen vitsi saa verorahoitteista huippupalkkaa 0-työstä bidee-pöntön suojatyökeskuksesta.
Herätkää puotipuksut ja hoitsuopet: tuollaisiin se kätäinen, stuubio ja kiviriippa teidän veroeurot syytää!
Kas Husseini tuli kertomaan humoristisen jutun. Ha.
Ymmärrän Husseini että syy jatkuvaan irvistykseen kuvissa on tieto että voit solvata Suomalaisia ja ottaa samalla rahat pois korkojen kera.
Eläköö suvaitsevaisuus ja salakavala islamisti kultti.
Husein Muhamed kirjoittaa kyllä parempaa suomea kuin Hemanus ja Kervinen...
Kervinenhän vaikuttaa varsinaiselta valiosuomalaiselta. Vai pitäisikö sanoa valiopersulta?
Ei nyt niin muuten, mutta kun Perussuomalaiset ovat omineet isänmaallisuuden etuoikeudekseen - ja samalla oikeuden määritellä, mitä isänmaallisuus on - niin eikös siihen kuuluisi samalla äidinkielemme vaaliminen?
Suomessa on myös murteita. Ossootko sannoo mennöökö oikein? Vuan tokkiisa sie tiiät viheriänä kaiken?
Kaikki keskusteliat ovat Perussuomalaisia, ovatko sitten kaikki pilkunn****t vihreitä vai virheitä?
Eivät tavalliset muslimit tule kristittyjä maahanmuuttajia kalliimmiksi. Tavallinen (sekulaari/maltillinen) muslimi voi syödä samaa ruokaa kuin perussuomalaiset, he raiskaavat yhtä vähän kuin punaniskat ja tekevät töitäkin saman verran. Huumorintajussakaan ei yleensä ole suurempaa vikaa.
Äärimuslimi tai islamisti voi tulla kalliiksi mainitsemistasi syistä.
Toisaalta taas muslimien tuntema viha kristittyjä kohtaan juontuu Israelin ja palestiinalaisten konfliktista, ja palestiinalaisten epäoikeudenmukaisesta kohtelusta konfliktissa.
Tosiasiassa Israelin taipumatonta asennetta konfliktin ylläpidossa pitää yllä se, että USA:n kristityt äänestäjät antavat varauksettoman tukensa Israelin politiikalle uskonnollisista syistä. Palestiinalaisia saa heidän näkemyksensä mukaan sortaa, koska juutalaiset ovat kristittyjen mielestä kuitenkin Jumalan valittu kansa.
Pieleen meni ja pahasti. Historiankirjat uudelleen käteen!
Muslimien keskuudessa yleinen viha kristillistä maailmaa kohtaan johtuu jo 1800-luvulla (siis paljon ennen juutalaisdiasporan paluuta) tehdystä havainnosta, että islamilainen maailma on menettänyt johtavan asemansa jopa kotipesässään. Tämä vääryys, johon pääosin kristillinen länsi muslimien mielestä oli syyllinen, syventyi 1900-luvulla.
Vähän lisää suolaa kollektiivisen muslimisielun haavoihin aiheutti se, että vain miljoona pääosin Euroopasta paluumuuttanutta juutalaista sai Juudean ja Samarian autiot kukkulat sekä niiden länsipuolisen soistuneen maan kukoistamaan muutamassa vuosikymmenessä. Lisäksi tämä porukka voitti kaikki hyökkäävät arabiarmeijat 1948-1949, 1956, 1960-1965, 1967, 1973 jne. Islamin katalina ja alhaisina pitämät juutalaiset eivät olisi voineet tehdä näitä asioita, ellei kristitty länsi olisi tukenut Israelia.
Israel tai juutalaiset siis eivät ole alkusyy tai edes primääri kohde muslimien vihalle. Viha syntyi islamilaisten yhteisöjen hitaasta taantumisesta verrattuna kehittyvään ja kristittyyn länteen. Se syy on edelleen olemassa, ja siksi lännen lippulaiva, Yhdysvallat, on useimmiten islamistien ja muidenkin muslimiryhmien suuri saatana tai päävihollinen.
Jos olis niin, että puolet raiskaus EPÄILLYISTÄ olis muslimeja ? tai ylipäätään ei-kantaväestöä niin onko sitten se toinen puoli perussuomalaisia?
Epäilykset ei vielä ole tuomittuja. Niissä voi olla mukana myös propagandatarkoituksessa piruuttaan esitettyjä syytöksiä, joita voivat tehtailla sellaiset, joilla on tapana muutenkin provosoida.
No.. kunhan nyt kyselen, en minä mitään väitä.
Mitä sitten tulee tuohon kalleuteen niin eikös ääri-islamiin kuulu täysraittius? Mites se korreloi terveydenhuoltomenojen kanssa verrattuna suomalaisiin tai ylipäätään länsimaisiin, etenkin eurooppalaisiin juomatapoihin, lähes jatkuvaan tissutteluun kun joka aterialla hyvinvointieliitti tuppaa nykyään kilistelemään viinilasien kanssa ja "perussuomalainen" sitten roudaa mäyräkoiraa tai isompaa 24 tölkin settiä himaan harva se ilta.
Siitähän seuraa ylipainoa, josta seuraa II-tyypin diabetestä, rasvamaksaa, yms.
Miten ääri-islamistit suhtautuu röökin vetämiseen tai muihin epäterveellisiin elämäntapoihin? Tai ylipäätään islamistit, joita on monensorttisia..
Minua ei haittaa pätkääkään se onko bussikuski tai kuka tahansa duunari, lääkäri, inssi, kuka tahansa uskonnoltaan mikä. Onhan eri ammattikunnissa kristittyjäkin kekkä on uskovinaan johonkin äijäjumalaan - samaa alkuperäähän ne molemmat on. Toki fiksun ihmisen aina tunnistaa maltillisuudesta ja minä pidän agnostikkoja tietenkin viksuimpina kun oon ittekin..
Missä on maltilliset ja fiksut perussuomalaiset, se vielä jää nähtäväksi. Kai heitäkin jossain on?
Mikä institutio muuten tsekkaa raiskareitten uskonnolliset vakaumukset?
Oliskin mielenkiintoista nähdä sellainen tilasto. Siitähän sitten näkis senkin että onko raiskarit yleensä uskonnollisia vai ei.
Klaus Hemanus. Sinä tulet saamaan ääneni. Olen etsinyt maahanmuuttokriittistä perussuomalaista, jota voin äänestää.
Ääri-islamistit pois suomesta ja pian
Mikä yllätys jälleen, perussuomalainen joka kirjoittaa muslimeista/ulkomaalaisista.
Tärkeintä kuitenkin on se, ettei kirjoitta ola rasisti, eikä perussuomalaisissa muutoinkaan ole rasisteja. He ovat kansalaisten veroavaroista huolestuneita kansallisvaltion suojelijoita. Tässä jalossa työssään he käsittelevät totuutta kuin muovailuvahaa.

Kommentoi 24 kommenttia