HERÄTKÄÄ ! Sisäpolitiikkaa, sekä erityisesti Suomen politiikkaa perintömaillani idän suunnalla, suomalaisten kodeistaan karkoitettujen asian unohtamista. Ulkoministeri Fagerholm otti asian esille toistaiseksi viimeisenä suomalaisena poliitikkona Moskovan vierailullaan vuonna 1957 Kekkosen kielloista huolimatta. Sittemmin on kaikki kansalaisjärjestöjen vaatimukset kansainvälisten sopimusten noudattamisesta torpedoitu maamme eturivin poliitikkojen toimesta presidenttiä myöten. Perus- ja ihmisoikeuksien perään ei huutele Suomessa edes Ihmisoikeusliitto. Johtuneeko siitä, että hallituksessa istuu presidentin puoliso ?

Pressakandit preppauskurssille

 Ilkka Luoma kirjoitti TS 30.06. suomalaisten tottuneen vahvoihin presidentteihin, joilla on oma tahto, mikä usein peilaa kansan näkemyksiä paremmin kuin hämärä kabinettipolitiikka. Itse en mitenkään ole tottunut demaripresidenttien Koivisto ja Halonen ”vahvaan tahtoon”. Koivisto nöyristeli Venäjää kieltämällä Baltian mailta itsenäisyyden. Muistetaan myös Koiviston konklaavin vaikutukset kansan ryöstämisessä 90-luvun alun laman aikana ja vain osittainen irtisanoutuminen Pariisin rauhansopimuksen osalta jne. Venäläinen Helsingissä asuva toimittaja totesi joku vuosi sitten, ettei Suomi ole hyötynyt mitään mielistelystään Venäjää kohtaan.

Halonen jatkaa samoilla linjoilla tukenaan vihreiden stalinistisiipi, joka heittäytyi hänen taakseen jo presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella, vaikka vihreillä oli omakin, idän suhteissa rehellisempi ehdokas. Stalinistiavustajiensa neuvosta Halonen päätti luopua jalkaväkimiinoista, minkä seurauksena joudutaan hankkimaan huomattavasti kalliimpia ratkaisuja ainoaa potentiaalista vihollista Venäjää vastaan. Tämä siitäkin huolimatta, että Venäjä ei luovu miinoistaan. Ahtisaari oli kolmesta peräkkäisestä demaripresidentistä ainoana edes hieman maamme asialla. Johtunee siitä, että liittyi puolueeseen vasta kampanjan aikana. Edellä mainituilla asioilla on ”kansan tuki”, koska media sitä toitottaa vallanpitäjien mieliksi ja omaksi edukseen. Suomi tarvitsee aivan toisenlaisia johtajia. Ei enää demaripresidenttejä.

Venäjä on rikkonut kaikkia mahdollisia kansainvälisiä ja Suomen kanssa tehtyjä kahdenvälisiä sopimuksia. Suomi rikkoi omaa perustuslakiaan järjestämällä taannehtivasti sotasyyllisyysoikeudenkäynnin, jonka KKO ja oikeuskansleri ovat todenneet laittomaksi mutta polittiikkojen valtaosa ei halua perua. Suomi sääti maailman vapaimman maanostolain ulkolaisille. Nyt täältä viedään mineraalit ulkolaisten holveihin ja vesikin kaivosta. Suomi tarvitsee päättäjikseen henkilöitä, jotka edellyttävät näiden sopimusten noudattamista ja kansallisvarallisuuden pitämistä omissa käsissä.

Pekka Haavisto kertoi maailmalla hämmästeltävän kun hän on kertonut Suomen käymistä sodista ja muista koetuista vitsauksista. Ovat kuulemma ihmetelleet, kuinka olemme niistä selvinneet. Mitähän valtiojohtomme, kuten presidentti, ministerit, kansanedustajat ym. väki pakinoi matkoillaan kun Portugalissa ja monessa muussakin maassa todetaan, että hyvähän teidän Suomessa on huudella kun ette ole sotiakaan käyneet tai muuten kovia kokeneet. Valitaanko Pekka Haavisto presidentiksi  kertomaan lisää sotajuttuja maailmalle. Pääseekö muuten kelvollinen Sauli Niinistö venäjäpeloistaan. Entä miten on Timo Soinin pysyminen kansan enemmistön linjalla  levittämässä brittiläistä huumoria ja  kansanviisauksiamme Suomen johtajana ?

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja