Mistähän johtuu salailu Putinin bulvaanien omistaman maa-alueen salassa pitämiseksi Salossa ?
Kokoomuksella on puolustuministerin virka ja kokoomuslainen kansanedustaja Pertti Hemmilä on vaatinut, kuten minäkin, että vapaa maanosto EU:n ulkopuolisilta on kiellettävä. Pääministeri, puolustusministeri, ympäristöministeri ja sisäministeri eivät ota kantaa, ei myöskään YLE ? MTV-3 on asian tuonut esille mutta mitään keskustelua ei synny ? Saisimmekohan me suomalaiset nyt vastavuoroisesti esim perustaa omille maillemme vaikka Käkisalmeen tutka-aseman tai jotain vastaavaa ?